TULITIKUN HISTORIA
Ensimmäinen suomalainen nimeltä tunnettu tulitikkujen käyttäjä oli kansallisrunoilija J.L.Runeberg. Jouluna 1832 hän esitteli oppilaalleen Sakari Topeliukselle tämän ihka uuden hämmästyttävän keksinnön ja luovutti Topeliukselle muutaman tikun kokeiltavaksi ja ihmeteltäväksi. Runeberg oli aikansa tasalla, sillä Englannissa oli alettu valmistaa kitkasta syttyviä rikkitikkuja 1827 ja Ranskassa fosforitikkuja 1830. Uusi keksintö oli siis levinnyt Euroopassa tulennopeasti.
Suomen ensimmäinen tulitikkutehdas josta on tallella rasioita tai etikettejä, oli 1851 perustettu Hampus Julius Oldenburgin tehdas Porissa. Tehdas merkitsi tuotteensa paitsi painetuilla etiketeillä, myös painamalla nimensä suoraan askin puupintaan. Fosforitikkuja Oldenburg myi metallirasioissa, joita on säilynyt useita meidänkin päiviimme. Ne ovat olleet taloudessa hyödyllisiä ompeluneulojen, nuppi- ja hakaneulojen ja muiden vastaavien säilytykseen. Englantilaiset tulitikkukotelot (vesta case) ovat keräilykohteita, korkeatasoisesti valmistettuja taide-esineitä. Peltirasiat perustuivat keisarilliseen määräykseen; fosforitikut syttyivät kitkasta mihin tahansa raapaisemalla, joten ne olivat todella tulenarkaa tavaraa.
Fosforitikkujen valmistus vammautti monet loppuiäkseen. Tulitikkutehtaan tytön erotti jo kaukaa, koska hänellä oli epämuodostuneet kasvot. Pahimmassa tapauksessa iho kuoleentui ja leuka irtosi. Kyse ei ollut välttämättä edes siitä, että sivellintä olisi pyöräytetty suussa, koska valkoinen fosfori höyrystyi ja siltä oli mahdotonta suojautua tehtaissa, joiden ilmanvaihto oli muutenkin kehno. Vuoden 1865 asetuksessa määrättiin, että tulitikkutehtaassa on oltava ilmanraikastamiskone, ja tehtaan johtajan on tarkkailtava työntekijöitään siltä varalta "kenen ikenet jo verta vuotavat". H.C.Andersenin Pieni Tulitikkutyttö myi vuonna 1845 nimenomaan fosforitikkuja.
Tulitikkuteollisuus käyttikin seuraavat vuosikymmenet selvittääkseen, miten saadaan tikuista turvallisempia. Markkinoille tuli ennen pitkää "impregnoituja", "paraffinoituja", ja "hehkumattomia" tulitikkuja. Edelläkävijä tässä kehityksessä oli Ruotsi.
Vasemmanpuoleinen tikkulaatikko on vuodelta 1848. Oikealla maailmankuulu kolmen tähden tavaramerkki.
Kuuluisa ruotsalainen varmuustikku oli Edvard Lundströmin kehittämä. Hän paranteli Gustaf Erik Paschin keksimää fosforitonta raapaisupäätä ja patentoi sen. Lundströmin nuorempi veli oli teollisuusmies, joka oli perustanut 1844 Jönköpingin Vulcan-tulitikkutehtaan. Fosforiton varmuustikku saatiin valmistukseen 1853 ja se esiteltiin maailmalle 1855 Pariisin maailmannnäyttelyssä. Fosforitikut kiellettiin Suomessa 1872 ensimmäisenä maailmassa.
Ruotsi valtasi markkinat tehokkaasti ja nopeasti. Jo vuonna 1879 Ruotsin tulitikkuvienti Kiinaan oli 1.5 miljoonaa krossia. Ruotsalaisia varmuustikkuja kopioitiin häikäilemättä, ja esimerkiksi Japanissa saatettiin rasioihin liimata fantasiaetikettejä, joissa imitoitiin ruotsin kieltä ja ruotsalaisten tikkulaatikoiden ulkoasua.
Jäljitelmä? Mikä jäljitelmä?
Impregnoitu tarkoitti suomeksi "hehkumatonta". Puun tai sytytyspään jälkihehkun ehkäisemiseen oli eri menetelmiä. "Paraffinoitu" oli nimensä mukaisesti menetelmä, jossa tikku kyllästettiin parafiiniliuoksella palamisen hidastamiseksi. Samalla saatiin aikaan vedenhylkivyyttä.
Uusi Suomi 1938