Monday, 26 December, 2016

JOULUKALENTERI: OMAKE

Yamadakattenai Wink: Christmas Christmas (1991)

Vastaus: ei. He ovat parodiaduo.

Saturday, 24 December, 2016

JOULUKALENTERI: 24

Hanoi Rocks: Motorvatin (Let’s Go Young 1983)

Hanoi Rocks: Up Around The Bend (Let’s Go Young 1984)

Mistä on oikeastaan peräisin visual kei, hepeniin sonnustautuvat kaunispojat, jotka soittavat raskaahkoa rokkia teinitytöille? Vastaus saattaa yllättää. Oli se kieltämättä hivenen hämmentävää kaikille osapuolille, että samassa ohjelmassa saattoi esiintyä Akina Nakamori, Naoko Kawai, Mike Monroe ja Andy McCoy, vieläpä samana päivänä.

Oikein valitettavan räkäistä ja märkää joulua kaikille asianosaisille ja osattomillekin.

Friday, 23 December, 2016

Joulukalenteri: 23

Juunichi Inagaki: Christmas Carol no koro ni wa (1992)

Pohjoisten kansojen joululaulujen kuuluu olla haikeita. Ja vaiennut vaikerrus on vankilan. Olen pieni veljesi, tulen taivahasta. Elämän valttikortit oli kerran kourassain mutta hautas löysin ja kukkaset nauraneet ei.

Lisää Sendain North Music North Lifea, tällä kertaa nenään laulettuna. TV-doraman Home Work tunnarista Christmas Carol no koro ni wa (Kun joululaulu soi) tuli mokoma Japanin klassisin joululaulu, vaikka se ei ole joululaulu. Juunichi Inagaki miettii, kenen kanssa katselet lumisadetta kun joululaulut soi.

Christmas Carol no koro ni wan hienous on siinä, että se jättää ratkaisun auki. Ensimmäinen säe voitaisiin kääntää ”Jouluun mennessä tiedämme vastaukset”, ja niissä onkin selvittämistä, sillä Home Work –doramassa Keisuke elää Uranin kanssa, mutta on kiinnostunut Sachikosta, joka elää Shujin kanssa, joka on renttu. Viimeinen jakso esitettiin joulupäivänä 1992. Ei, en tiedä miten siinä kävi, mutta eiköhän se parin lauseen mittaisella kuvauksella ole selvää.

Loppuvuodesta 1992 Christmas Carol no koro ni wa oli neljä viikkoa ykkösenä ja myi yli miljoona levyä. Se on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä japanilaisista pop-hiteistä, ja koska sen sanoissa on taikasana Christmas, cd-masiinat radioasemilla soittavat sitä alvariinsa jouluaikaan vaikka väkisin.

Laulun sävelsi Makoto Mitsui. Kukaan ei varmasti usko tätä, mutta sanoituksen kirjoitti tämmöinen joku Yasushi Akimoto. Nimi kuulostaa tutulta.

Thursday, 22 December, 2016

JOULUKALENTERI: 22

“Haluaisin seurata jokea ikuisesti
ja kuunnella kuinka sininen kehrää hellästi”

Misora Hibari: Kawa no nagare no youni (1989)

Kazue Katon elämä olisi voinut olla paljon helpompi, mutta soitto on suruista tehty. Hän oli lapsitähti sodan runtelemassa Japanissa ja esiintyi vuodesta 1949 alkaen elokuvissa taiteilijanimellä Misora Hibari. 1950-luvun lopulla hänen kimppuunsa hyökkäsi mustasukkainen fani, joka heitti kasvoille happoa. Hänen veljensä pidätettiin vuonna 1973 yakuzayhteyksistä syytettynä, ja seuranneessa kohussa Hibari heitettiin ulos vuoden showsta Kouhaku Utagassenista. Japanin historian kuuluisin enka-laulaja ei tietenkään tällaista kohtelua sulattanut, vaan pisti Kouhakun boikottiin. Ja joka kerta kun Japanin ja Korean suhteen kiristiyivät - ja nehän kiristyivät säännöllisesti - muistettiin juoruilla että Misora Hibarilla on suonissaan korealaista verenperintöä.

1987 Misora Hibari romahti kesken kiertueen ja vietiin sairaalaan. Hänellä diagnosoitiin hepatiitti ja siitä johtunut luukato. Vastoin kaikkia odotuksia hän toipui ja piti huhtikuussa 1988 viimeisen konserttinsa Tokyo Domessa. Hän puhui haastatteluissa, että hän ei ole katoamassa minnekään, mutta voitto oli lyhytaikainen. Kesäkuussa 1989 Misora Hibari menehtyi keuhkokuumeeseen. Keisari Hirohito ja Osamu Tezuka olivat kuolleet aiemmin samana vuonna. Kokonainen aikakausi oli mennyt hautaansa näiden kolmen myötä.

Jälkikäteen tarkasteltuna oli piinallisen selvää, että Misora Hibarin viimeinen levytys, 11.1.1989 julkaistu Kawa no nagare no youni (Kuin joen juoksu) oli hänen oma elämäntarinansa: Monta kertaa olen eksynyt. Ei elämäkään noudata karttaa. Elämä on taivallus loppumattomalla tiellä, rakkaiden luona ja unelmaansa tavoitellen. Haluaisin seurata jokea ikuisesti, ja kuunnella kuinka sininen kehrää hellästi.

Onyanko Clubin suljettua ovensa oli Yasushi Akimoto eksynyt New Yorkiin miettimään, mitä tekisi elämällään. ”Laulun joki on tosiaan New Yorkin East River. Katselin sitä asuntoni ikkunasta ja mietin, että jospa heittäytyisin joen varaan, ja antaisin sen kuljettaa minut merelle ja takaisin Japaniin. Akira Mitake toi laulun melodian New Yorkiin mukanaan kasetilla, jota kuuntelin Walkmanilla. Melodia toi mieleeni soljuvan joen, ja kirjoitin sanat meidän kantapaikassamme Cafe Lantanassa, jossa meillä oli tapana luuhata.”

Levytyksen aikana Misora Hibari tuli istumaan Yasushi Akimoton viereen ja sanoi, että sanat ovat hyvät. Elämä on tosiaan kuin mutkainen joki, Hibari sanoi. Joskus se virtaa vitkaasti, joskus se kohisee koskena, mutta loppujen lopuksi kaikki joet johtavat samaan mereen. ”Ajattelin silloin vain, että älä viitsi, älä kehu liikaa, mutta Misora Hibarin sanoissa oli syvyyttä. En voi olla miettimättä, että siinä laulussa on jotakin kaamean kohtalokasta.”

Kawa no nagare no younin ilmestyessä Misora Hibarilla oli puoli vuotta elinaikaa. Singlen uudelleenjulkaisu kuoleman jälkeen myi 1.5 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1997 NHK:n äänestyksessä japanilaiset valitsivat Kawa no nagare no younin kaikkien aikojen suurimmaksi japanilaiseksi lauluksi. Pavarotti, Domingo ja Carreraskin ovat esittäneet sen.

Wednesday, 21 December, 2016

JOULUKALENTERI: 21

Nogizaka 46:Seifuku no Mannequin, Seibu Dome, Saitama 22.2.2016

Kappale alkaa intron ja dansun jälkeen kohdasta 2:40.

Nogizaka 46:n 3-vuotiskonsertti ei ollut heikkoja varten: 72 kappaletta, kesto 8 tuntia. Iäkäs wota-setä kannettaisiin jo puolivälissä baseballstadionilta paareilla pois. Tätä varten kokoonpanossa on 46 tyttöä kolmessa ryhmässä, että välillä saa huokaista.

Pahoittelen ääntä. Ei se BS-i:n suorassa lähetyksessä ollut näin sumea, mutta setien huudot kuuluu kerrankin kunnolla ja tunnelma on katossa. Ääntä on lataaja joutunut käsittelemään, koska muutoin algoritmi tunnistaisi sen ja pätkä copyright-blokattaisiin välittömästi kaikkialla maailmassa. Tämän takia AKB:n, SKE:n ym. tarjonta tuubissa sun muualla on kovin epämääräistä ja satunnaista. Niin kuin se ei riittäisi, että suosikkiäänestykseen osallistuvat fanit ostavat joka kesä pahimmillaan kymmenen tuhatta singleä kerralla, jotta suosikki pääsisi eturiviin.

En aio ostaa tuhansia singlejä, sillä huomaan että Manattan on tässä esityksessä jo eturivissä. Köh.

Live-televisioinnin leikkauskin oli erilainen kuin tässä dvd:llä, ja se aikaansaa merkillisen psykologisen reaktion. DVD-versio, jossa ei ole yhtään harhaotosta (kamera zoomaa tyttöön, joka juuri lopettaa laulamisen ja töllöttää siinä tekemättä mitään), tuntuu väärältä. Ei se alun perin tällaiselta näyttänyt! Aikoinaan kun nauhoitti radiosta c-kasetille, oppi että kappaleet tulevat nauhalta tietyssä järjestyksessä. Sitten kun sama kappale tuli radiosta, niin tuntui joka kerta, että sen perään soitettiin aivan väärä kappale. Ei tämä minun nauhallani näin mennyt, murkele.

Joka tapauksessa, vuoden 2005 vaiheilla Yasushi Akimoto päätti, että oli aika kaivaa naftaliinista Onyanko Clubin vanha konsepti ja sovittaa se tähän päivään. AKB48 myy pelkällä fanipohjallaan yli 100 000 singleä joka kerta, ketkään muut eivät pääse lähellekään. Ja kun hyvään alkuun päästiin, niin tottahan polkaistiin Tokion ryhmälle paikallisia kilpailijoita Osakassa, Nagoyassa, Fukuokassa, nyttemmin myös Jakartassa ja Shanghaissa.

On täysin mahdotonta, että intohimoisinkaan fani oppisi kaikkien ryhmien kaikkien tyttöjen nimet. He valitsevat jonkun suosikikseen ja keskittyvät siihen. AKB-universumi on hädin tuskin hallittavissa. Tämän takia minun seurassani kuuntelette Nogizaka 46:tta.

Koulupukumannekiinin sävelsi Katsuhiko Sugiyama, ja sanoitti – voi mikä valtava yllätys – Yasushi Akimoto.

Tuesday, 20 December, 2016

JOULUKALENTERI: 20

”Olen kadottanut sinut näkyvistäni,
Hämäryys on syvä,
En muista edes nimeäsi enää,
kesän lähestyessä,
Kahdelle taitetulle sateenvarjolle lankeaa
pisara muistojen sateesta.”

Kazuko Utsumi: Mou kimi no namae mo yobenai (1987)

Ei tässä olisi kuin parisataa Onyanko Clubin kappaletta valittavana. Sellaisia kuin ”Apua, kähmijä”, ”Älä riisu koulu-univormuani” ja ”Norsun kärsä”, mutta luulen että tämä kääk kääk kääk -osasto tuli jo käsiteltyä.

Niinpä valitsen tämän 55-jäsenisen massiviyhtyeiden esiäidin aliarvostetuimman laulajan singlen. Tätä seikkaa eivät edes japanilaiset itse pysty käsittämään: kun mietitään 1980-luvulle leimallisimpia lauluja, niin aina muistetaan loistava Mou kimi no namae mo yobenai (En muista edes nimeäsi enää), yksi 1980-luvun täydellisimmistä popkappaleista. Ja miten sille kävi? Huimaava listasijoitus 18 vuonna 1987. Liian moni tyttö teki aivan liian monta soololevyä ja sinne kasan alle hautautui Mo yobenai.

Myöskään Kazuko Utsumia jostain kumman syystä yleisö ei koskaan ottanut kunnolla omakseen. Hän ei ollut tyttömäinen hyppelihiiri kuten Yuuyu, hän ei veikistellyt kuten Marina Watanabe, hän ei pöllöillyt kuten Rika Tatsumi, eikä hän ollut väkisin mukaan tunkenut hapansilakka Shizuka Kudo, jonka itsepintainen suosio oli jotakin täysin käsittämätöntä. Juuri kun pojat Yuunyanin studiossa olivat oppineet fanittamaan ja huutamaan Kazukoa, niin Fuji TV veti piuhat seinästä.

Kaiken kruunuksi en ole löytänyt tästä kappaleesta edes ensimmäistä kunnollista tv-esitystä, vaikka aika monta vuotta olen metsästänyt. Lähimmäksi on päässyt minuutin pätkä Onyankojen ulkoilmakonsertista.

Laulun, jota kukaan ei huomannut ajoissa, sävelsi Wataru Kuniyasu, sovitti Masataka Matsutoya, ja sanoitti Yasushi Akimoto.

Noh, ei ne kelvottomat ymmärtäneet Winkin Kitto atsui kuchibiruakaan.

Asiantuntijat pystyvät päättelemään helposti, että alun perin suunnitelmissa oli paikalle 20 tarkoitettu Kazuko Utsumin Hatachi (20), mutta muutinkin mieleni.