Monday, 13 March, 2017

Retro Exodus Harmageddon - definitiivinen Neon Genesis Evangelion -artikkeli

Aikoinaan minulla oli verkkosivu, joka haihtui kaasumuodostelmana Saharaan välittömästi kun DNA-internet yksipuolisesti lakkautti asiakkaidensa kotisivutilan. Näin se käy IT-Suomessa.

Yleisön pyynnöstä lähdin etsimään ja jopa peräti löysin kirjoituksen, jonka olin julkaissut alun perin vuonna 2004.

En tiedä, onko se (enää) mistään kotoisin. En ole jaksanut muutella sitä millään tavalla. Mutta koska Neon Genesis Evangelionin ilmestymisestä on kulunut nyt 20 vuotta - kuluuko aika näin nopeasti? - niin ehkä sillä on oma historiallinen merkityksensä. Siihen on tallennettu, miten teos koettiin ja ymmärrettiin aikoinaan.

Hideaki Annon kohtalo on tietysti kaikille selvä: hän on tuominnut itsensä tekemään Evangelionista uusintaversioita ja uusintaversioiden uusintaversioita, jotka uusinnan edistyessä ilmestyvät aina vain hitaammin. Kuin hän ei haluaisi vieläkään päästää irti, koska hän ei pysty päästämään irti. Sana “definitiivinen” on jo tästäkin syystä täyttä gonzoa, jota en itse ota vakavasti.

- Definitiivinen Neon Genesis Evangelion -artikkeli. Viimeisin oikoluku 31.5.2005 thanks to Dr.Nick. Itsestäänselvää on, että oma näkemykseni on henkilökohtainen ja rajoittunut, eikä minulla ole halua tehdä siitä korjattua, laajan kriittisen Eva-katselutoimikunnan hyväksymää kanonista versiota.
Vielä enemmän ja painavampaa luettavaa etsiville suosittelen - paitsi alaviitteissa mainittua lähdeaineistoa - sivua The NGE Fan-Geeks Commentary Project joka pyrkii valmistumaan vuoteen 2015 mennessä - toivottavasti.

16stat1.jpg

Toukokuussa 1995 Japanin poliisi suoritti ratsian uskonnollisen kultin Aum Shinrikyon tiloihin. Aum Shinrikyo oli eräs hilpeistä tuomiopäivän kulteista, jonka johtaja Shoko Asahara ei sallinut itseään kosketettavan, ja joka keräsi maanisesti omia virtsanäytteitään kuin edesmennyt Howard Hughes. Eristyksissä elänyt pyhä mies Shoko Asahara eli käytännöllisesti katsoen pelkillä appelsiineilla. Aum Shinrikyo väitti olevansa buddhalainen lahko, joka toisi harmonian ja vapahduksen maan päälle sekasortoisina lopun aikoina, ja edisti lopun aikoja suorittamalla kuuluisan sariinikaasuhyökkäyksen Tokion metroon.

Tuona hetkenä Japanissa oli moniakin henkilöitä, jotka pelästyivät pahanpäiväisesti. Yksi heistä oli Hideaki Anno. Nähtyään ratsian televisiouutisista Anno päätti, että hänen tekeillä oleva käsikirjoituksensa on tehtävä uusiksi. Alkuperäinen käsikirjoitus oli niin shokeeraavan lähellä Aumin poliittisia pyrkimyksiä, että se oli vaarassa hämärtää tarinan muut tavoitteet. Se käsikirjoitus oli Neon Genesis Evangelion. (1)

Emme voi spekuloida sillä, mitä Anno pyyhki yli ja millä tavalla Evangelionin tarina muuttui, mutta sellaisena kuin se toteutui siihen jäi jäljelle sinne tänne ripoteltuja kristillisiä symboleja jotka eivät edusta kristillisyyttä missään mielessä. Näillä ominaisuuksilla Evangelionia nimenomaan mainostettiin ahkerasti 1995. “Evangelion perustuu myyttiseen aineistoon jota edustavat Sephirothin puu, Kabbala ja Kuolleen Meren kirjakääröt.” Ne ovat symbolista rihkamaa, jonka merkityksettömyydestä länsimaiset katsojat ovat tuskallisenkin tietoisia. Hyvän esimerkin länsimaisen animefanin vieroksunnasta tyhjänpäiväistä symbolista huttua kohtaan antaa Anders Moe: “Saksankielisillä termeillä snobbailu on jo kyllin huonoa, mutta vielä pahempaa on kristillisten termien väärinkäyttö. Kristitylle Aatami tai enkeli ovat tärkeitä käsitteitä, mutta End Of Evangelionissa niitä käytetään irrallaan ja vastoin tarkoitustaan. Jos Annon tarkoitus olisi ollut pilkata kristinuskoa, hän olisi saanut tukea sananvapauden puolestapuhujilta ja vastaavilta ryhmiltä, mutta armoa ei anneta sellaiselle, joka käyttää uskonnollista sanastoa vain kuulostaakseen hyvältä.” (2)

Irrallista, varmasti. Mutta jos ja kun Annon tarkoitus oli kuvata teknologis-mystistä salaseuraa, jolla on omat salaiset päämääränsä ja manööverinsä, äkkiä kaikessa symbolisessa rihkamassa onkin järkeä. Se on rihkamaa, ja siinä koko juju onkin. Jokaikinen, joka uskoo siihen rihkamaan, mukaanlukien SEELE ja jopa NERV itse, kokevat End Of Evangelionissa asianmukaisen, kylmäävällä logiikalla toteutuvan loppunsa. Sen lopullisen ratkaisun, joka on historiassa aina seurannut kaikkia yrityksiä luoda Uusi Ihminen, ja Uuden Ihmisen luominen on juuri Gendo Ikarin ja Instrumentality Projectin päämäärä. Tämä päämäärä väijyy Evangelionin mittaan kaiken taustalla niin monta kertaa että siihen turtuu ja sen jättää mielellään huomiotta, ja niinpä joka toinen ellei useampi Evangelionia katsova otaku on astunut suinpäin juuri siihen ansaan jonka Anno tarkoituksella katsojilleen viritti, ja ryhtynyt mittaviin spekulaatioihin ja analyyseihin rihkaman merkityksestä ja etsinyt siitä arvoituksia joita ei ole. Ei ole mysteerejä. On kuvaus tieteellis-pseudo-uskonnollisesta kultista, joka omistautuu mysteereille. Kun päämääränä on yli-ihmisen luominen, silloin saksan kielen käyttökin on kiusallisen sopivaa.

Neon Genesis Evangelionin kehyskertomus on post-apokalyptinen tarina, tutuksi tulleen lajityypin edustaja. Evangelionin maailmassa eletään Second Impactin varjossa Third Impactia odottaen, 15 vuotta salaperäisen Second Impactin jälkeen. Tuolloin 15 vuotta sitten Etelämanner räjähti ja suli, merenpinta nousi metreillä, ja sitä seuranneista vuosista kerrotaan, että “ne olivat helvettiä - mitään muuta sanaa ei voi käyttää.” Ihmiskunnasta suuri osa on tuhoutunut. First Impact puolestaan tapahtui jo miljardeja vuosia sitten meteoriitin iskeydyttyä maapallolle. Viimeinen Tuomio, pelottava Third Impact, on edessä End Of Evangelionissa, mutta jos seuraamme Evangelionin alatekstiä, käy selväksi että se tuho ja samalla mahdollinen pelastus on sielunsisäinen tapahtuma. Niin mielellään kuin näihin kehyksiin sijoittaisikin helppoja allegorioita maailmansodista, se ei onnistu. Second Impact jää tarkkaan ottaen selittämättä, sitä vain vihjaillaan tahallaan järjestetyksi, eikä sitä pidemmälle edetä. Saamme tyytyä siihen, että Gendo Ikarilla on ollut tekemistä asian kanssa, ja Misato Kasuragi on ainoa henkiinjäänyt retkikunnasta, joka todisti tapahtuman.

Vuoden 2015 uus-Tokiossa, joka on rakennettu Naganon prefektuurin vuorille, on jälleen tarjolla kulutustuotteita, televisiot ja puhelimet toimivat. Merkillepantavaa on, että lukuunottamatta NERVin toimihenkilöitä ja Shinjin koululuokkaa, johon on järjestetty kaikki potentiaaliset Eva-pilotit, ihmiset loistavat poissaolollaan. Muitakin on olemassa, mutta heitä ei ikinä näytetä. Varoitukset, kieltotaulut ja liikennevalot näyttävät tarinan kuluessa yhä enemmän rekvisiitalta, jonka tarkoitus on pitää yllä illuusiota normaaleista oloista, joita ei ole olemassa, ei ainakaan vuoden 2015 Neo-Tokyossa, jota enkelit vainoavat. Muita maita on tiettävästi olemassa, kuten Yhdysvallat jossa aloitetaan vähitellen taistelu-Evojen sarjatuotanto ja Saksa josta tulee Asuka Sohryuu Langley, mutta ne ovat yhtä viitteellisiä kuin Pen-Penin uusi sijoitusperhe, johon Misato kertoo Pen-Penin vievänsä sarjan viimeisissä jaksoissa. Tässä on maailma, jolle ei ole olemassa muuta kuin NERV. Jättämällä kaikki muut hahmot pois, ja kuvaamalla vain niitä henkilöitä joilla on jokin yhteys NERVin kanssa, on onnistuttu yhdistämään maailmanlopun jälkeinen autius ja taisteluosasto joka toimii kuin koko maailman olemassaolo riippuisi heistä ja niin se kirjaimellisesti onkin, useammassa mielessä kuin yhdessä. Se tekee Evangelionista niin intensiivisen, ja se tekee Neo-Tokyon maisemista niin tyhjän.

Evangelionissa vuonna 2015 Tokiota vastaan hyökkääviä enkeleitä ei ikinä selitetä. (16) Juonen kannalta Evangelionin TV-sarjaa seuraava katsoja on aivan hukassa viimeistään nähdessään jo pahamaineisiksi nousseet kaksi viimeistä jaksoa, joissa motivoidun käsikirjoittamisen kannalta kaikki jätetään kesken. Olkoon Evangelion nuoren miehen kehityskertomus mecha-animen valepuvussa, ei siinä mitään vikaa ole. Mutta se että mitään selityksiä ei tarjota siitä, mitä ovat enkelit joita vastaan tässä on tapeltu 25 jakson ajan, ja mistä ne tulevat, se on perinteisen käsikirjoittamisen kannalta suorastaan anteeksiantamatonta. Aum Shinrikyo-yhteys luo tähänkin omituisuuteen viimein valoa. Hiroki Azuma huomauttaa, että “Aum Shinrikyo valmistautui taistelemaan vihollista vastaan, tietämättä mikä vihollinen on. Evangelionissa enkelit muuttavat muotoaan esimerkiksi pyramiideiksi ja varjoiksi. Kysyin Annolta näistä enkeleiden abstraktista olemuksesta, ja hän vastasi että ne kuvastavat hänen sukupolvensa tuntoja. Hänen sukupolvelleen vihollinen ei ole poliittinen, eikä määriteltävä. Mainitsin siihen, että vihollisen abstraktit ominaisuudet ovat hyvin lähellä Aum Shinrikyoa, ja hän myönsi asian.” Viimeinen enkeli, jota vastaan NERV taistelee, on lopulta ihmiskunta itse. Tämä sopii hyvin kuvaan kaikkia vastaan taistelevasta uskonnollisesta/poliittisesta/tieteellisestä yhteisöstä, joka etenee paranoiassaan aina vain syvemmälle kunnes jäljellä on vain vääjäämätön itsetuho, Uuden Ihmisen luomisen nimissä. Käännöksissä on alkujaan jo tehty perustavanlaatuinen virhe, josta Antti Valkama huomautti Animeunionin foorumeilla. “Enkeli” (shito) on pikemminkin “apostoli”, evankeliumin sanansaattaja. Apostolit tuovat hyvää sanomaa ja johdattavat uudestisyntymän luokse. Apostolit tuovat tuhoa ja kuolemaa => Koettelemukset pelastavat ihmisen?

NERV sinänsä ei ole Aum Shinrikyo. Gendo Ikari ei ole Shoko Asaharan muotokuva. Mutta kuvauksena sulkeutuneesta teknologis-mystisestä yhteisöstä se sisältää materiaalia, jossa voi nähdä monia yhtymäkohtia. Ainakin Hiroki Azuma näkee sellaisia jopa Rei Ayanamin hahmossa: “Rein asuntoa leimaava pakolaisuus ja tieteellinen koristelemattomuus tuovat mieleen Aum Shinrikyon vuoristolinnakkeen” Hiroki Azuma huomioi. “Olennaista tässä on se, että Anno on sulattanut kaiken tämän ajankohtaisen materiaalin, työstänyt sen, ja onnistunut pääsemään jotenkin asian ytimeen.”(1) Se yhteisö ei ole välttämättä Aum Shinrikyo, vaan animefanit. “Itse asiassa Evangelion kritisoi animefaneja ja animekulttuuria. Se alkaa flirttailemalla Aumiin liittyvien piirteiden kanssa, ja päättää kritiikkinsä suuntaamalla sen animefaneihin. Otakujen ongelma ei ole se, että he olisivat maanalainen ryhmä. Päinvastoin he ovat suuri ryhmä, mutta samalla täysin itseensäsulkeutuneita, “epäsosiaalisia”, ja eristäytyneitä. Joissakin haastatteluissa Anno on sanonut, että Evangelionin alussa hän halusi laajentaa otakujen määrää murtaakseen sulkeutuneisuuden, mutta sarjan edistyessä sen jälkipuoliskolla suunnitelmat muuttuivat täysin.” (1)

Tämä ei taatusti ole sellainen viesti, jonka animefani haluaa kuulla, mutta japanilaisessa yhteiskunnassa tämä on Azuman mukaan tyypillistä. Yritys tunkeutua erikoistuneelle kulttuurin alueelle johtaa väistämättä epäonnistumiseen. Mikä sitten meni pieleen, vai menikö jokin loppujen lopuksi pieleen?

Kaiken on oltava viimeisen päälle suunniteltua alusta loppuun, tulee helposti epäilleeksi. Koska Anno on animaation harvoja tunnustettuja auteureja jota on verrattu jopa Jean-Luc Godardiin hyvässä ja pahassa, hänellä on ollut pakko olla suuri suunnitelma, suorastaan master plan. Ja sittenkin tosiasiat Evangelionin valmistumisprosessista kertovat aivan muuta. Fanipiireissä on jo kauan esitetty eri lähteisiin nojautuen kolme erilaista selitystä End Of Evangelionille. Versio 1: TV ei sallinut alkuperäisiä jaksoja 25 ja 26 esitettäväksi (parhaaseen katseluaikaan lauantaina 18.30) koska ne olivat inhorealistisen raakoja. Siksi ne julkaistiin vasta EOE:ssä. Versio 2: Gainax joutui tekemään erikseen perinteisemmän lopun EOE:n muodossa ja julkaisemaan sen elokuvana koska TV-version loppu sai niin huonon vastaanoton. Versio 3: Gainaxilta loppui aika ja raha, ja TV-jaksot 25 & 26 olivat siksi nopeasti kokoon kyhättyjä siihen mittaan asti että jouduttiin turvautumaan tussilla piirrettyihin luonnoksiin ja jämähtäneisiin still-kuviin. Tätä paikkaamaan tehtiin EOE. Kaikki kolme selitystä näyttävät olevan samanaikaisesti tosia. Evangelionin valmistumisprosessi oli kaaosta joka karkasi käsistä. Dr. Nick huomauttaa, että jakso 25 (Air) perustuu lähes sellaisenaan tv-lopetuksen sensuurisyistä hyllytettyyn jakson 25 originaalikäsikirjoitukseen, ja voimme hyvällä syyllä uskoa että suurin osa finaalijaksostakin perustuu Annon alkuperäisiin suunnitelmiin.

Näin Evangelionin ohjaaja Kazuya Tsurumaki: “Tuotantojärjestelmä oli hajoamassa kappaleiksi. Esitettiin sensuuntaisia ajatuksia kuin että jos emme saa aikaan tyydyttävää jälkeä, mitä järkeä on jatkaa. Minä en kuitenkaan nähnyt asiaa niin. Ajattelin, että miksipä emme näyttäisi yleisölle koko prosessia, romahduksemme mukaanluettuna. Tehdä teos jossa näkyy kaikki, myös kyvyttömyytemme luoda tyydyttävä lopputulos. Joten, ei väliä sillä millaisen muodon se saisi, olisi hienoa pystyä tekemään se silti loppuun.” (3)

Näihin aikoihin Hideaki Annon ystävä - olkoon tämä nimeltä mainitsematta jäänyt henkilö siunattu tai kirottu - oli antanut Annolle jungilaisen psykologian kirjan, jonka nimi ja kirjoittaja ei ole tiedossa. (Tämä on eräs Evangelionin todellisista mysteereistä. Toisissa lähteissä väitetään että teos käsitteli psyyken sairauksia.) Anno vaikuttui, löysi monia asioita, jotka hän tunnisti itsessään, ja Evangelion lähti kokonaan uusille urille.

Tsurumakille oli selvää kaiken aikaa, että Shinji oli Annon alter ego. Shinjin ongelmat olivat Annon ongelmia. Jungin löydettyään Anno kävi yritykseen parantaa Shinji, ja samalla itsensä. Tsurumakista se oli kiinnostavaa. “Tässä mielessä “viihteeksi” luokiteltavat teokset eivät ole minulle kovin viihdyttäviä.” Ovatko Shijin tunteet sitten tarkkaan ottaen Hideaki Annon tunteita? “Totta puhuen, vaikea sanoa. Mutta yritin lähestyä siltä kannalta. Siksi suunnittelukokouksissa kyselin koko ajan “Eikö olisi hieman liian sankarillista jos Shinji sanoisi noin?” Hideaki Anno ei ole kovinkaan herooinen.” (3) Misato sanoo jaksossa 23, että Eva-projektin tragedia ovat sen ihmiset. Ehkä se koskee sekä henkilöhahmoja että sarjan tekijöitä.

Evangelionin taitekohta sijoittuu jaksoihin 14 (ohjaaja Hideaki Anno) ja 16 (ohjaaja Kazuya Tsurumaki), jotka olivat tuotannossa samaan aikaan. Niihin aikoihin sarjan alkuosan toimiva viihteellinen science-fiction -tarina romuttuu ja jää taka-alalle. Esiin nousevat henkilöhahmot ja heidän kehityksensä. Sarjan jälkipuoliskossa juoni on sivuseikka. Vähitellen käy selväksi, että NGE on nuoren 14-vuotiaan miehen - henkisesti pojan - kehityskertomus mecha-animen valepuvussa. Samalla muutkin sarjan päähenkilöt, Misato ja Asuka kokevat omat kärjistyvät henkilökohtaiset kriisinsä, ja erityisen karmeasti käy Asukalle End Of Evangelionissa. Rei ei joudu tekemisiin samanlaisen kriisiin kanssa, syistä jotka käyvät erittäin selväksi jaksossa 23 jossa näemme suorastaan vatsaa vääntävän näkymän Terminal Dogmassa, jossa kymmenet palko-Reit uiskentelevat nesteessä valmiina palvelukseen. Rei on psykologin toiveuni, henkilö jolla ei taatusti ole häiritseviä mielialan liikahteluja, ja joka on onnellinen tehdessään mitä käsketään. Ikävä vain että sellainen olento ei ole ihminen.

Ainakin osa kristillisestä symboliikasta tietää paikkansa. Rihkamakoristelun alta Evangelionista voi halutessaan löytää myyttisen taustakertomuksen, mikä toivottavasti ei ole aivan liiallista ylianalysointia. Reitä kutsutaan Evangelionin aikana nimityksellä “nainen joka ei vuoda verta”. Valmistettuna olentona hänellä on tämä ominaisuus, jonka Reygo Kabutoki (4) näkee “ikuisena neitseenä”. Gendo Ikari ei vain leiki jumalaa, tässä evankeliumissa hän on Jumala, Uuden Ihmisen luoja, aito vanhatestamentillinen partasuu, joka paikaltaan tarkkailee kaikkia eläviä ja kuolleita Tokyo-3:n näköalalasin takaa ilmeenkään värähtämättä kasvoillaan. Hänen poikansa, jumalan poika Shinji Ikari on aivan toista maata. Shinji haluaa paeta kohtaloaan useita kertoja, ja kun se ei onnistu, hän mukautuu rooliinsa tahdottoman fatalistisella mielellä. Rei ja Shinjin Eva molemmat on kopioitu Shinjin geneettisen äidin Yuin mukaan. Toisin sanoen, myyttisen taustakertomuksen kannalta Gendo on Isä Jumala, Rei on Neitsyt Maria, ja Shinji on Jeesus, hän jonka nimellinen virkatehtävä on pelastaa Tokio (ja maailma), ja jonka suurin voimainponnistus on lopulta pelastaa edes itsensä. Evankeliumi, josta NGE kertoo, on Shinjin pelastuksen evankeliumi, ja se kulminoituu viimeisessä TV-jaksossa 26. (15)

Rei Ayanami tietysti nousi Evangelionin myötä animen 1990-luvun suurimmaksi kulttihahmoksi. “Minusta Rei on mitä kansainvälisin henkilöhahmo” sanoo Hiroki Azuma keskustellessaan Krystian Woznickin kanssa. Rein asunto sijaitsee suurinpiirtein slummissa, ovessakaan ei ole hänen nimeään. Sisustus on olematonta. Rapautunut huone laiminlyödyssä rakennuksessa ja joka paikassa lojuvat kääreet tuovat mieleen ennemmin pakolaisen joka asuu sota-ajan leirioloissa sairaalassa kuin taistelijapilotin, joka toimii huippusalaisessa ja tärkeässä tehtävässä. Rein nimeen sisältyvä sanaleikki (rei = nolla) valottaa lisää hänen persoonallisuuttaan. Rei on moderni ei-kukaan, Nemo. Hänellä ei ole menneisyyttä, ei perhettä, ei ketään, paitsi hänen luojansa Gendo Ikari, jonka silmälaseja hän pitää muistoesineenä. Ei tällaista henkilöä tarvitse edes etsiä uskonnollisen kultin piilopirtistä. Sellaisia ihmisiä ovat eräät maailman valtiot täynnä. Toisissa oloissa toisena aikana Rei Ayanamin voisi kuvitella tunnollisena pohjoiskorealaisena pioneerina hokemassa ulkomaalaisille turisteille “Minä en ole nukke. Minä ajattelen omilla aivoillani. Sinä olet itse nukke.” (Tältä osin Hiroki Azuma menee railakkaasti metsään verratessaan askeettisesti elävää ja tuotettua Reitä materialistisiin teiniprostituoituihin. Rei Ayanami on antimaterialisti kiireestä kantapäähän, kogarujen täydellinen vastakohta, uhrautuvaisuuden ruumiillistuma, joka sanoo Shinjille taistelussa “jos minulle käy kalpaten, toinen tulee paikalleni”. Se on asialle omistautuneen poliittisen uskovaisen uskontunnustus.)

Megumi Ogata, Shinjin ääninäyttelijä, kuvaili tuntojaan End Of Evangelionin teatterikäsiohjelmassa, Red Cross Bookissa seuraavasti: “Joskus tunsin inhoa kun pidin käsikirjoitusta kädessäni, ja seuraavaksi kauhistuin kun tajusin että inhosin osaa itsestäni. Pelkäsin hajoavani. Tunteet olivat niin todellisia. Se oli elävää. Evangelion oli kolmen vuoden mittainen strippaus, paljon hämmentävämpi kuin mitä olisi ollut pelkkä vaatteiden riisuminen. Olin kolmen vuoden ajan kasvotusten itseni kanssa. Kuvittelin, että kun osani olisi ohi, pystyisin tarkastelemaan sitä puolueettomasti, mutta en pystynyt. Se jatkuu yhä, koska olen elossa. Koska ihmiset joista pidän ovat elossa.” (5) Jos ääninäyttelijälle oli näin ravisuttavaa peilata Shinjin persoonaa, voi vain kuvitella, mitä tapahtui Hideaki Annon itsensä sisällä.

Heinäkuussa 1995 “studiossa pilvisenä sateisena päivänä” Hideaki Anno kirjoitti muistion otsikolla “Mitä me yritimme saada aikaan”. Se ei ole anteeksipyyntö, eikä myöskään selitys, koska se ei selitä mitään, mutta tunnelmaltaan rikkinäisenä ja hapuilevana Annon teksti on vaikuttava todistuskappale. “On 14-vuotias poika joka pakenee inhimillistä kosketusta sulkeutuneeseen maailmaan, ja on heittänyt kaiken toivonsa ymmärtää itseään, joka ei tule toimeen itsensä kanssa ja pitää itseään niin tarpeettomana ettei pysty tekemään edes itsemurhaa. On 29-vuotias nainen joka elää niin kevyesti kuin mahdollista välttääkseen inhimillisen kosketuksen mahdollisuutta, ja harjoittaa pinnallisia suhteita paetakseen. Molemmat pelkäävät äärimmäisesti että satuttaisivat itseään. Kummallakaan ei ole sitä reipasta myönteistä asennetta, joita ihmiset kaipaavat seikkailun sankareilta. Mutta he kuitenkin ovat tämän tarinan sankarit.”

“Sanotaan että elää on sama kuin muuttua. Aloitin tuotannon toivoen että kun se olisi valmis, maailma ja sankarit muuttuisivat. Yritin sijoittaa Evangelioniin kaiken itsestäni. Neljä vuotta olin murtunut mies, joka yksinkertaisesti yritti olla kuolematta. (17) Sitten mieleeni tuli yksi ajatus: en voi paeta, ja niin aloitin tämän tuotannon. Ainoa ajatukseni oli polttaa tunteeni filmille. En tiedä mikä on lopputulos, koska itsessäni tarina ei ole vielä päättynyt. Olen ottanut riskin. “Se on vain jäljittelyä.” Ja nyt voin kirjoittaa vain tämän selityksen. Mutta ehkäpä “alkuperäisteos” on siellä jossakin.” (6)

Evangelionin ensimmäinen puolisko, se viihteellinen jännittävä science-fictionin ja agenttitarinan sekoitus, joka toimii omalla tasollaan täydellisesti, ja jonka tarkoitus oli laajentaa otakujen piiriä, perustaa viehätyksensä fanservicelle. Sen tyylilajin Anno ja Gainax ovat hallinneet täydellisesti alusta alkaen. Koko termi “fanservice” otettiin käyttöön amerikkalaisessa kielenkäytössä juuri Gainaxin ansiosta Gunbusterin ilmaantuessa markkinoille. Evangelion jatkaa animen sisäisillä viittauksilla leikkimistä, joka alkoi jo Gunbusterissa ja Otaku no Videossa. Gendo Ikarin univormu noudattaa Yamatossa nähtyjä univormuestetiikan suuntaviivoja (1), Misatoa kuvataan herkullisista kuvakulmista, Asuka läimäyttää Shinjiä koska uskoo tämän nähneen hameensa alle, stereotyyppiset hahmot esitetään korostetusti stereotyyppeinä kuten ennenkin on tehty, ja klassisen muodokkaasta Lupin III:n Fujiko Minestä kopioitu Misato kaiken päätteeksi joka jakson lopussa kujerrellen lupaa ensi jaksossa aina vain lisää serviceä!

Sitten asetelma rikotaan. Alkaa hyökkäys animen kaavamaisuuksia ja niitä odottavaa (siitä suorastaan elävää) yleisöä kohtaan. Klassisessa mecha-sarjassa ei Asuka tai Toji ikinä vahingoittuisi vakavasti. Etenkin Toji, Eva-pilotteja ihaileva Shinjin koulutoveri, esitellään potentiaalisena uutena jäsenenä Evangelion-taisteluryhmässä. Normaalikaavan mukaan hän haparoisi, oppisi ja osoittautuisi lopulta muiden veroiseksi. Evangelionissa näin ei käy. Kun Tojia on seurattu tiiviisti, hänet murjotaan pahanpäiväisesti ensimmäisessä taistelussaan, joka jää hänen viimeisekseen, ja sen jälkeen hänet suurinpiirtein unohdetaan kuvasta. Kun enkeli valtaa Tojin Evan, ja Gendo Ikari määrää Shinjin Evan tuhoamaan Tojin Evan automaattiohjauksella vastoin Shinjin tahtoa, Shinji lähtee jälleen lätkimään, taas kerran “ikuisiksi ajoiksi”, joutuakseen vain palaamaan takaisin Evan ohjaamoon.

Voi löytää runsaasti esimerkkejä kohtauksista, jotka luovat katsojalle odotuksia, joita ei ikinä täytetä. Shinji siivoaa Rein slummihuoneessa, ja hämmentynyt Rei vastaa palvelukseen Megumi Hayashibaran unohtumattoman hämillisellä repliikillä “A— arigatoo.” Katsoja odottaa, että tästä pitäisi alkaa Rein inhimillistyminen tai avautuminen, ja siitä etsitään toiveikkaita merkkejä niissä kahdessa kohtauksessa joissa Rei suvaitsee hymyillä, mutta mitään edistystä asiassa ei lopultakaan tapahdu. Asukan pitäisi räjähtää millä hetkellä hyvänsä, mutta hän kitkuttaa eteenpäin kunnes joutuu EOE:n alussa katatoniseen tilaan, ja mitä tekeekään silloin Shinji? EOE:n alku on shokeeraava monellakin tavalla, tietoisesti heitetty märkä rätti vasten katsojan kasvoja, ei vähiten Shinjin ansiosta, joka esiintyy niin uskomattomana ihmisriepuna, ettei sellaista luulisi mahdolliseksi. EOE:n alkukohtauksissa ainoa todellinen sankari, jonka mukana katsoja voi päästä tarinaan kiinni, onkin Misato, ja hänelle käy kuten käy. Evangelion suorastaan omistautuu katsojan odotusten tietoiselle pettämiselle.

Shinji palaa takaisin saatuaan tilaisuuden keskustella isähahmonsa Kajin kanssa. Toisin kuin Gendo, jonka kanssa Shinji ei ikinä pysty kommunikoimaan, Kaji puhuu hänelle kuten isän tulisi. Kun enkeli hyökkää Geofrontiin, Kaji alkaa puhua Shinjille kuin mies miehelle. “Minä pystyn vain tässä kastelemaan meloneja. Mutta sinä pystyisit tekemään muutakin. Kukaan ei pakota sinua. Sinun pitää itse päättää, mikä on mielestäsi oikein.” Tämä jakson 19 kohtaus, jonka taustalla soi Thanatos, on niin sellainen perinteellinen miehisen vastuunkannon korkeaveisu, että se voisi olla mistä hyvänsä lännenelokuvasta. Nyt pitäisi olla kaiken selvää. Nyt katsoja on varma, että Shinji Ikari on kasvanut mieheksi, joka pelastaa maailman. Ja miten käy? Eva alkaa syödä enkeliä ja ulvoo villi-ihmisen huutoa. Maya oksentaa. Shinjin Evaa ei voida enää kontrolloida. Shinji vajoaa kaiken inhimillisen yhteyden toiselle puolelle Evan “kohtuun”, jossa hän käy läpi ajatustensa sekamelskaa. Animaatioteknisesti Shinjin monologi jaksossa 20 on loistelias, se suorastaan kommunikoi suoraan alitajunnan kanssa, koska nopeasti välkkyviä kuvia ei ehdi tietoisesti havaita. Shinjin monologi jaksossa 20 kuvaa millaisista sirpaleista animen perinteinen mecha-pilotti (tai Anno, tai otaku, tai lahkolainen, tai netti-ihminen, luettelo jatkuu) joutuu minäkuvansa kokoamaan, tai kokoaisi, jos se myönnettäisiin muissa kertomuksissa kuin Evangelionissa. “Olen Evan pilotti, koska silloin he kohtelevat minua hyvin. Muuten kukaan ei rakasta minua. Taistelen vihollista vastaan. Vihollinen on enkelit, ei, vihollinen on isäni, ei, vihollinen olen minä itse.” Samaan aikaan Shinjiä yritetään onkia ego-rajan (niinpä niin) alta ulos, mutta se ei onnistu koska Shinjin ego on silmukalla. Ulos hänet kuitenkin saadaan, eräänlaisella keisarinleikkauksella.

Kazuya Tsurumaki näkee Evangelionin kertomuksena ihmisten välisen kommunikaation epäonnistumisesta. Ihmiset puhuvat toistensa ohi, eivätkä tavoita toisiaan. Kaji suhtautuu siihen pragamaattisesti. Hän kertoo Shinjille, kuinka mies ja nainen ovat kommunikaatiokuilun eri puolilla, kuinka on mahdotonta ymmärtää toista täydellisesti, koska harvoin pystyy ymmärtämään itseäänkään. “Mutta se tekee elämän mielenkiintoiseksi.” Useissa kohtauksissa käytetään ironista kaksoispuhetta. Avoinna oleva televisio tai radio luo kontrapunktin samanaikaiselle henkilöiden keskustelulle. Tämä tulee parhaiten näkyviin juuri englanninkielisissä tekstityksissä. Se on yksi Evangelionin lähes unohdettuja neronleimauksia, kuin Al Jaffeen MAD-lehden pilapiirrokset, joissa pinnalla kaikki sujuu muodollisen korrektisti, mutta hahmojen varjot tekevät mitä niiden isännät oikeasti ajattelevat. Suorimmin ja hauskimmin tämä tulee esiin kanttiinikohtauksessa Asukan mukaantulon jälkeen. Kukaan ei sano mitä todella ajattelee, jotta harmonia ei rikkoontuisi. Samaa epäkommunikaatiota on 50 sekunnin mittaisessa kohtauksessa, jossa kimpaantunut Asuka ja tyyni Rei seisovat hississä, eivätkä halua sanoa mitään toisilleen.

Asuka puolestaan on kaikessa ärsyttävyydessään koko sarjan realistisimmin piirretty muotokuva. Hän on itsestään epävarma ja pelokas 14-vuotias tyttö. Hän näyttelee roolia ja pyrkii täyttämään sen pullistelemalla. Asuka on myös se hahmo, jonka suusta kuuluvat kaikkein kipeimmät Shinjille suunnatut repliikit. Hän sanoo Shinjistä totuuden kiertelemättä. Kannattaa tarkkailla Asukan repliikkejä, jos haluaa tuntea Shinjin. End Of Evangelionissa Asuka kokee suurimman ja karmeimman hetkensä. Hän ryhtyy viihdekerronnan tyypilliseen mahdottomaan tehtävään, jollaisesta Terry Pratchett on huomauttanut että “yksi mahdollisuus miljoonasta toteutuu yhdeksässä tapauksessa kymmenestä”. Tässä on kyseessä se kymmenes tapaus. Asuka häviää taistelun, menettää järkensä, ja hänen taistelualuksensa kirjaimellisesti syödään pois pelistä. Siinä kohtauksessa itseriittoinen roboteista robotteja siittävä mecha-anime esitetään suurinpiirtein kannibalismina. Jos robotteihin samaistuu niin pitkälle että niitä alkaa pitää lihallisina ja elävinä olentoina, kuten Evangelionissa esitetään, sen järkyttävämpää kuvaa saa etsiä kuin Eva ahmimassa enkeliä TV-sarjan jaksossa 19 ja enkelit mässäilemässä joukolla Asukan Evan kimpussa End Of Evangelionissa. Robottianime on perinteisesti esittänyt tappamisen siistinä ja steriilinä. Peltipurkithan siinä vain ruhjoutuvat toisiaan vasten. Evangelion riisuu tämän naamion. Siinä veri lentää pilvenpiirtäjien seinille.

Anno huomauttaa: “Kuinka olisin voinut tehdä taas yhden vanhanaikaisen robottianimen lisää? Robottianime oli kangistunut kaavoihin ja halusimme murtautua niistä ulos. Esimerkiksi, ihmettelen onko joku yli kaksikymppinen, joka pitää roboteista, todella onnellinen.” (7) Samaa suoraa kritiikkiä Anno on esittänyt monissa muissakin yhteyksissä Evangelionista puhuttaessa. Hanki elämä. Mene ulos. Tapaa oikeita ihmisiä. “Olen 35-vuotias, ja alan hitaasti ymmärtää oikeiden ihmisten läsnäolon arvon.” Kokonaan oma kysymyksensä on, onko Annon yleistys oikeudenmukainen. Sikäli kun Shinji on Annon alter ego, tämä Evangelionin viesti on osoitettu pikemmin häneltä iltseltään omalle itselleen. Paavo Haavikon sanoin, kirjailijalla on loppujen lopuksi vain yksi ainoa henkilöhahmo, se joka istuu paperin ääressä. Maalaamalla pirunsa seinille Hideaki Anno seuraa klassisten taiteilijoiden esimerkkiä. Hän vain ei käyttänyt kalkittuja seiniä kuten Goya, tai säkkikangasta kuten Vincent, vaan siirsi demoninsa animeen jossa niitä kutsutaan enkeleiksi.

Gainaxin 6-osainen OVA Gunbuster (1989) on usein nähty Evangelionin esiasteena. Evangelionissa First Impact tapahtui miljardeja vuosia sitten meteoriitin iskeydyttyä maapallolle. Sitä seurannut elämän alku ja levittäytyminen voi johtaa ajattelemaan, että ihmiskunta on eräänlainen avaruusvirus. Gunbusterissa ihmiskunta on virus, jonka leviämistä vastaan linnunrata puolustautuu hyökkäämällä. Evangelionissa on tullut tutuksi synkronisaatio, jossa ohjaaja liikkeillään ja tahdollaan liikuttaa massiivista taistelurobottia. Gunbusterin viimeisessä osassa Noriko repii oman aluksensa rintapanssarin irti repäisemällä univormunsa rinnuksen irti. Evangelion on katkeamaisillaan psykologisen jargonin painosta millä hetkellä tahansa. Gunbusterissa Noriko kokee onnettoman ensirakkauden ja huomaa avaruusmatkojen ansiosta jääneensä lapseksi samalla kun hänen ikätoverinsa kasvavat ja vanhenevat. Evangelionin lopun tekninen romahdus on surullisen kuuluisa, ja jakson 25 alussa pahoitellaan että ei ole aikaa näyttää koko instrumentalityä, joten saamme tyytyä osaotokseen. Gunbusterissa neljännen jakson lopussa chibi-Noriko pahoittelee että hän ei voi tarjota kahden viimeisen osan esikatselua, koska ne on juuri hyväksytty eikä niitä ole kirjoitettu vielä. Jos Annon mainitsemaa kaavoihin kangistunutta robottianimea etsisi Gunbusterista, ne kaavat löytyvät Gunbusterin henkilöhahmoista, jotka ovat tavanomaisia. Evangelion, jonka pääkysymys on “mitä tapahtuu ihmisten sydämissä?” merkitsee edistysaskelta. Gunbusterin kaavamaisempi tarina puolestaan on niin upeasti kerrottu, että sen voisi ennustaa kestävän aikaa Evangelionia paremmin, ja Gunbusterissa edelleenkin on kaikkien aikojen loppukohtaus.

Neon Genesis Evangelion on tuottanut loputtoman analyysien ja fanifiktion virran, gigatavuittain verkkosivuja, uutisryhmä-ärjyntää ja hypoteettista spekulaatiota kaikilla mantereilla heti ensimmäisten TV-osien ilmaannuttua kuvaruutuihin lokakuussa 1995. Riittävän pitkälle edennyt analyysi antaa toki joitakin vastauksia. Kun muistetaan, että Pen-Pen on pakolainen joka on repäisty juuriltaan, ja jonka kotimaata ei enää ole olemassa, silloin ymmärtää miksi taidekuva, jossa Rei halaa Pen-Peniä, on aina vaikuttanut katsojaan niin voimakkaasti. Rei ja Pen-Pen ovat samaa sukua, juurettomia vaeltajia. Kun katsomme Reitä ja Pen-Peniä yhdessä, katsomme kahta orpoa. Miksi muuten se kuva on tietokoneesi taustakuvana? Kuvat joissa Rei, Asuka ja Shinji vaeltavat Naganon prefektuurissa vuorilla Tokyo-3:n ulkopuolella tai lepäävät tähtitaivaan alla, ovat tuntuneet aina niin läheisiltä ja luontevilta koska koko Evangelion on vaellusta mielen maisemassa. Riipaisevin kuvitus mielen maisemalle löytyy kohtauksesta, jossa Asuka, jonka synkroniratio on laskenut nollaan, löytyy hajalle pommitetun talon kylpyammeesta tippuvan epäkuntoisen suihkun alta, ranteet auki viillettynä. Mutta analyysin syventyessä se muuttuu analysismiksi, josta voi ennen pitkää kysyä, onko siinä enää mitään järkeä. Psykologinen pedanteria Kabutokin ja muiden psykologien tyyliin alkaa vaikuttaa samalta älylliseltä masturboinnilta kuin otakujen Evangelion-spekulaatio. Sopii epäillä, johtaako kumpikaan loppujen lopuksi minnekään.

Evangelion ilmaantui internetin yleistymisen aikoihin, ja sen kulttimaine on pitkälti internetyhteisöjen tuottamaa. Anno on saanut siitä osansa. Fanien raivoisa pettymys TV-Evangelionin loppuun ja jopa uudelleenanimoituihin recap-jaksoihin Death & Rebirth tuotti äkäistä palautetta, joka masensi ainakin Kazuya Tsurumakin (”Taas paljon turhaa työtä”), ja Hideaki Anno totesi vuosia Evangelionin jälkeen että “Teos on myös fanien omaisuutta sen jälkeen kun se on julkaistu. Heillä on vapaus reagoida miten parhaaksi katsovat. Olen kuitenkin huomannut, että monet heistä arvioivat ihmisiä kovin puutteellisella herkkyydellä.” (7) Yhdysvalloissa Anime Expossa Anno kommentoi TV-sarjan loppua hyvin niukasti. “Jos te ette pidä Evangelionin kahdesta viimeisestä jaksosta, niin (Anno alkoi puhua englanniksi) - too bad.” (8) Oma lukunsa oli Gainaxin halu kontrolloida Evangelionista kertovien verkkosivujen sisältöä. Gainax tarjosi valikoiman ei-spoilaavia kuvia, joita oli sallittua käyttää NGE-fanisivujen kuvituksena. Idea sinänsä oli tietysti hyvää tarkoittava ja harmiton, mutta sitä periaatetta vastaan kuitenkin toimivat kaikki - minäkin vuonna 1999 ensimmäisessä NGE-esittelyssäni aivan periaatteesta käytin kuvaa, jota Gainax ei olisi ikinä sallinut julkaistavaksi.

TV-sarjan loppu innoitti tappouhkauksia Annolle, niin hurjalta kuin kuulostaakin. Niille kävi kuten arvata saattoi, niistä tuli taiteellista materiaalia, joka sai sijansa End Of Evangelionissa, elokuvassa jota ei alunperin pitänyt tehdä, ja kun se tehtiin, se tehtiin suurinpiirtein pettämään kaikki fanien odotukset. Anno näpäyttää faneja elokuvassa monta kertaa, etenkin alkuminuuttien aikana, mutta myös antaa faneille sitä mitä he halusivat, Asukan suuren taistelukohtauksen. DVD:n kommenttiraidalla todetaan, että “Hän [Anno] teki tämän elokuvan vain jotta fanit katsoisivat sen kuva kuvalta”, sillä siinä on useita kohtauksia jotka kestävät kirjaimellisesti yhden framen. Anno laittoi jopa muutaman saamansa tappouhkauksen elokuvaan, mutta täytyy olla todella tarkkasilmäinen että ne huomaisi. Annosta on tietysti kerrottu myös runsaasti epämääräisiä urbaanilegendoja NGE:n johdosta. (9) Negatiivinen palaute oli laajaa ja rajua, ja Anno olisi ollut typerä ellei olisi arvannut sitä ennalta. “Netti-ihmisillä on hyvin kapea katsanto elämään ja maailmaan.” Anno kritisoi 1996. “He lymyilevät huoneissaan eivätkä usein keskustele ihmisten kanssa henkilökohtaisesti. Netin informaation ansiosta he kuvittelevat tietävänsä kaiken etsimättä itse todellisia tosiasioita. Heidän viestinsä ovat kuin vessan seinäkirjoituksia.” (10) Tsurumakin kuva kommunikaation mahdottomuudesta tekee itsensä todeksi.

Ehkäpä tärkeintä ja merkittävintä mitä Neon Genesis Evangelion saattoi saada aikaan on ilmiö sinänsä. Kymmenen vuotta TV-sarjan alkamisen jälkeen hakukoneella löytää yhä 400 000 verkkosivua, jotka liittyvät siihen tavalla tai toisella. Rei Ayanamista on tullut animen klassinen ikoni, jonka tunnistavat ulkonäöltä miljoonat animetyylin ihailijat, jotka eivät välttämättä ole nähneet NGE:tä eläessään sekuntiakaan. Hän on se sinitukkainen punasilmäinen tyttö, joka on saatavilla puhallettavana seksinukkena japanilaisista alan liikkeistä. Kaikki asioita, joista Hideaki Anno ei välttämättä olisi kovin ilahtunut. Mutta jos muutama katsoja innostuu Evangelion-spekulantiksi, ja muutama heistä kasvaa senkin vaiheen yli, silloin Evangelion on onnistunut. Evangelionin tehtävä on ollut potkaista katsojaa takalistoon. Mitä siitä seuraa, se on jokaisen katsojan itsensä vallassa.

Evangelion toi animen kerrontaan muutamia ratkaisuja joita oli totuttu näkemään lähinnä sentasoisissa TV-sarjoissa kuin BBC:n Dennis Potter -filmatisoinneissa. Se on sinänsä jo riittävä ansio. Tässä suhteessa NGE on ollut esimerkki, jonka vaikutuksen voi nähdä Serial Experiment Lainissa (jossa Lain buuttaa minäkuvansa uusiksi kuin minkä tahansa softwaren) Ima soko ni iru bokossa (jossa sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, kuten Raimo Häyrinen mielellään asian muotoili, ja fantastisen tarinan henkilökuvat esitetty niin raadollisesti ja samalla todenmukaisesti kuin suinkin) ja ennenkaikkea Saishuuheiki kanojossa (jossa taistelijatyttö on itse biomekaaninen ase joka erkanee vääjäämättä rakastettunsa ulottumattomiin, he yrittävät paeta yhdessä kohtaloaan normaaliin elämään ja käy ilmi että se on mahdotonta, missä katsojalle jopa tarjotaan mahdollisuuden lopettaa sarjan seuraaminen miellyttävään loppuun, ja jonka lopullinen loppu on EOE:n muunnelma). NGE oli mechasarja, joka loppujen lopuksi tahtoi tehdä selvää jälkeä kaikista mechasarjoista ikuisiksi ajoiksi. Se ei tietenkään tullut onnistumaan, mutta se jätti lupaavan häiritsevän sivumaun. Mechalle Evangelion on ollut samantapainen uskonpuhdistus kuin mitä Minky Momo oli shoujolle. (11) Brain Powerd, Gasaraki, ja Rahxephon tuntuisivat todistavan, että NGE on luonut suorastaan oman alalajinsa, Evangelion-kopiot.

Olen edelleen sitä mieltä, että Evangelion on suurenmoinen epäonnistuminen. Elämää ei nyt kertakaikkiaan onnistu kuvaamaan tekemällä kertomuksesta avoimen kuin elämä itse, niin oivalliselta kuin sellainen ratkaisu ehkä joskus tuntuisikin. EOE:n lopun kaikenkattavassa maailmanlopussa näen ilkikurisia, jopa humoristisia piirteitä, ja TV-sarjan loppu on yhä tuskallisen kömpelö. Aina jaksoa 26 katsellessani tunnen osittain iloa Shinjin puolesta, mutta huomaan yhä tuhahtelevani tarinan typeryydelle. Tämänkö sanomiseen tarvittiin 26 jaksoa? On eri asia olla tietoinen ihmisen mittaamattomista mahdollisuuksista ja kokonaan toinen asia katsella TV-animea, jonka päähenkilö valaistuttuaan kiljuu iloissaan “Voin etsiä parempaa arvoa elämälleni”. Nimenomaan tässä mielessä TV-version lopussa Shinji on kuin pahin hurahtanut uskovainen, hän vain uskoo nyt kritiikittömästi omaan itseensä. Parannuksen tehnyt tahdoton aumshinrikyolainen Shinji on muuttunut jarisarasvuoksi. Onko mitään oleellista muutosta todella tapahtunut? Tämäkö nyt oli todella se viesti, jota Anno yritti saada esille?

Shinjille jakson 26 lopussa en pysty sanomaan paljoa muuta kuin päivää, hauska tavata, painu tiehesi. Mitään näin halpaa olen harvoin missään nähnyt, ellei sitten Annon kaksinkertainen oveluus tavoitellut juuri sitä, että katsojan tulee nähdä Shinjin pelastumisen onttouden läpi. Miten toisenlainen TV-Evangelionin viimeinen kohtaus olisikaan, jos Anno olisi toteuttanut sen elävillä näyttelijöillä! Jos tarkoitus oli osoittaa että kapeasti itsensä näkevä ja ahtaasti roolinsa määrittelevä Shinji olisi kasvanut eläväksi ihmiseksi, joka on lihaa ja verta, se olisi ollut se toteutus jonka olisin halunnut nähdä. Mutta sellaista ei tapahdu. Anime on anime on anime. (12) Kaiken huomioonottaen NGE + EOE eivät ole sittenkään niin huonoja eivätkä myöskään niin hyviä kuin kukin mielellään haluaisi ajatella, kukin omista syistään. Mikään mitätön ja köyhä TV-anime ei senkaltaista jälkipuintia saisi aikaan.

Anno ei pakota ketään omaksumaan sellaista ajatusta, että TV-Evangelionin lopussa Shinji olisi sankari, eikä hän tyrkytä omaa vastaustaan kaksin käsin hopealautaselta. “Täydellistä käsikirjaa Evangelionin arvoituksiin ei ikinä tule. Sellaista ei ole. Älä odota kenenkään tarjoavan vastauksia. Älä odota että kaikki tarjotaan aina valmiina. Meidän jokaisen pitää löytää omat vastauksemme.” (13) Evangelionissa on oman laskutapani mukaan neljä erilaista loppua. (14) Mikä sen paremmin alleviivaisi Annon lausumaa siitä että jokaisen on löydettävä omat vastauksensa. Kaikki ne voivat olla yhtä oikeita tai yhtä vääriä. Ehkä oikein vastaus löytyy sinä päivänä, kun Evangelion on jäänyt kokonaan taakse. “Älä märehdi menneessä”, neuvoo Tsurumaki. “Etsi uutta joka kiinnostaa sinua.” Jos Shinjillä kesti 26 jaksoa tajuta, että hänen ei ole pakko olla robotin pilotti, ehkä Annokin antaisi Evangelionin katsojalle runsaasti aikaa tehdä omat ratkaisunsa.

Lahdessa hikisenä heinäkuun 24. päivänä 2004.

(1) Krystian Woznicki: Something Like Anime, BLIMP Filmmagazine, helmikuu 1998.
http://www.nettime.org/Lists-Archives/nettime-l-9802/msg00101.html

(2) Anders Moe: End Of Evangelion: Theatretical release, The Rose Newsletter, lokakuu 2000.
http://home.comcast.net/~hasshin/anime.html

(3) Kazuya Tsurumaki, Red Cross Book. http://www.evaotaku.com/html/Tsurumaki.html
Gainax-kultin kannalta piristävän kerettiläistä olisi kysyä saman tien: Mikä tuotantojärjestelmä? Evangelionin valmistumisen aikoihin Gainaxilla itsellään oli töissä Tsurumakin ja Annon lisäksi vain muutama, ehkä pari animaattoria. Niinä vuosina kun Anno “yritti olla kuolematta” studio oli ajautunut siihen pisteeseen, että henkilökunta oli keskittynyt laatimaan pelkästään tietokonepelejä (Princess Maker). Evangelionin TV-animaatio tehtiin Tatsunokolla, joka on tunnetusti teknisesti täydellinen, mutta hahmokuvaukseltaan usein tuskallisen rajoittunut tuotantotalo. Sillä selittyy suuri osa TV-Evangelionin jäykästä ja steriilistä yleisilmeestä, mikä on silmäänpistävän epägainaximaista. Samalla tuo neutraali, kylmän viileä tatsunokomainen toteutus korostaa kertomuksen tummia sävyjä ja saa kuuntelemaan repliikit tarkasti (Animaation ikuinen ongelma: kumpaa pitäisi seurata, repliikkejä vai kuvaa? Repliikkeihin voi sijoittaa vain tietyn määrän informaatiota, muuten kaikki hajoaa kuten Evangelionin lopussa, jossa on pakko turvautua still-kuviin jo senkin vuoksi, että asia on melkein liian painavaa animaatiossa esitettäväksi.) Jos Gainaxilla ei tiedetty, kuinka tarina päättyisi, alihankkijalla mahtoi olla hauskaa.

(4) Reygo Kabutoki: Evangelion Origin Research Theory, 1997.

(5) Megumi Ogata, Red Cross Book.

(6) Hideaki Anno: What were we trying to make here, Neon Genesis Evangelion Graphic Novel 1, Viz Communications, 1998.

(7) Sarah Rowland: Hairy controversy; Anno directing Live Action Cutey Honey, Montreal Mirror 8.7.2004. http://www.montrealmirror.com/ARCHIVES/2004/070804/cover_film.html

(8) Lawrence Eng: In The Eyes of Hideaki Anno. CJAS Newsletter, toukokuu 1997. http://www.cjas.org/~echen/articles/spring97/05_03b.html

(9) Tähän hömppäkategoriaan luen epämääräisen japanilaisen verkkosivun väitteen, että Anno olisi Evangelionin valmistuttua hautonut itsemurhaa ja asunut Gainaxin rakennuksessa ettei olisi tappanut itseään. Jos tämä olisi totta, niin Shinjin pelastussanoma Evangelionin lopussa saisi tietysti entistäkin hirtehisimpiä sävyjä. Toinen urbaanilegenda Annosta kertoo että hän olisi Evangelionin valmistuttua ajanut kaiken karvoituksensa pois. Montreal Mirrorin haastattelussa kuulemme pelkistetyn ja uskottavan version: hän ajoi päänsä kaljuksi perinteisen tavan mukaan osoittaakseen katumusta ja pyytääkseen anteeksi henkilökunnaltaan, ettei TV-sarja valmistunut tavoitellussa muodossa. Uutisen ensimmäisestä versiosta kuullut amerikkalainen psykologi (tottahan toki) nieli sen karvoineen päivineen ja alkoi lasketella hurjia johtopäätöksiä tekijän luonteesta. Terveisiä kaikille ammatti- ja kotipsykologeille.

(10) Claude J. Pelletier, Protoculture Addicts 41, heinä-elokuu 1996. http://www.protoculture.ca/PA/edito41.htm

(11) Ben Ettinger katsoo, että Minky Momon jäljiltä kaikkien sitä seuranneiden taikatyttöanimeiden kuten Magical Emin ja Creamy Mamin arvo on nolla. Olen eri mieltä, ja voin todistaa väitteeni, mutta se on eri tarina. :-) Ettinger tuntuu ajattelevan että näiden seuranneiden sarjojen puute on, että ne eivät ole Minky Momoja, ja jos ne olisivat Momo-kakkosia, niiden puute olisi että ne olisivat kopioita. Näin reilussa pelissä on tietysti täysin mahdotonta voittaa.

(12) Evangelionin pohjimmainen “selittämättömyys” on sukua 1960-luvun ehdottomimmalle kulttisarjalle The Prisoner (Saarroksissa). Kohtaus jossa Shinji mitätöi NERV-henkilökorttinsa rinnastuu Prisonerin Number 6:een joka joka jakson alkuteksteissä palautti agenttikorttinsa ja iski nyrkkiä pöytään. Patrick McGoohanin Prisoner ja Hideaki Annon Evangelion ovat molemmat tekijänsä näköisiä sarjoja. Prisoneriin vertaaminen on sikäli perusteltua, että sekä se että Evangelion kummatkin esittävät salaperäisen näyttämön ja antavat ymmärtää, että lopussa arvoituksiin annettaisiin looginen ja vastaansanomaton selitys joka ei olisi keskusteltavissa. Jos Evangelionin TV-loppu oli jonkinlainen skandaali 1995, niin Prisonerin loppu 1967 oli oman aikansa skandaali. Fish & chipsiä ahmivat sohvaperunat eivät sulattaneet sitäkään lainkaan. “Katsojat muodostivat siihen viha-rakkaus-suhteen. Luullakseni siksi, että Number Six ei ollut James Bond -tyylinen kaveri. Ja tarkoituksella jätimme katsojan päätettäväksi kuka Number 1 oli.” on McGoohan arvellut. “Olisimme tietysti voineet jättää miehen apinanaamari kasvoillaan kuvaruutuun kahdeksi minuutiksi ja pistää alle tekstin “Se on Hän!” (http://www.cultv.co.uk/mcgoohan.htm) Toisaalta Prisoner päättyi muotopuhtaan symboliseen loppuratkaisuun. Virallinen yhteiskunta kaikkine instituutioineen ei pystynyt nujertamaan Patrick McGoohania, joten hänet aiottiin lähettää kuuhun. McGoohan pakenee viime hetkellä. Lähettäköön apinoiden planeetta mieluummin omat apinansa kuuhun. (Fly me to the moon!) Prisonerin päätös ajalleen tyypilliseen yhteiskuntakritiikkiin tekee siitä tänä päivänä dokumentin jolla on suorastaan historiallista todistusarvoa. Ehkä Evangelionin tapauksessa tarvittaisiin samantapaista jälkiviisautta 30 vuoden mittaisesta perspektiivistä. Jos vuonna 2025 Evangelion nähdään tärkeänä todistuskappaleena 1990-luvun maailmasta, sen merkitys tulisi olemaan korvaamaton.

(13) Hideaki Anno, Newtype 11/1996.

(14) 1. Instrumentality Projectin käynnistyminen joka tekee lopun NERVistä (jaksot 24-25) ja jonka jälkeen kaikki asianosaiset, Ritsuko ensimmäisenä, puhdistetaan pois Uuden Ihmisen tieltä. 2. Shinjin uudelleensyntymä (26) jossa hän rakentaa maailmansa uudestaan pala palalta ja saa lopussa koko näyttelijäkaartin aplodit. Shinjin uudelleensyntymä voidaan myös kuvitella sijoittuvaksi tuonpuoleiseen. 3. vaihtoehtoinen todellisuus, henkilökaarti perinteisessä kouluanimessa, jossa Shinji on koulupoika, Asuka tuleva vaimo, Rei luokan uusi tyttö, ja Misato opettaja (26). Se on puhdas pakopaikkaloppu, joka esitellään katsojalle alleviivaten että näinkin olisi voinut käydä. Samalla piirrosten kaventuminen luonnosten asteelle korostaa tämän lopun lapsellisuutta. Kuin Anno olisi todennut yleisölle, että tämänkin voisin tarjota jos sitä haluatte, mutta ymmärrättehän miten naiivia sellainen on. Vaihtoehtoista loppua on sittemmin kehitelty Gainaxin julkaisemassa Fumino Hayashin mangassa Iron Maiden - Girlfriend Of Steel, jossa luokan oppilaiden joukkoon kuuluu myös Kaworu. Se on ilmestynyt samaan aikaan kun Yoshiyuki Sadamoto on jatkanut “virallisen” käsikirjoituksen pohjalta omaa NGE-mangaansa, joka sekin on alkanut kulkea eri suuntaan kuin Annon animaatioversiot. 4. EOE:n loppu joka päättyy Asukan repliikkiin ”Kimochi warui”, joka on käännetty kaupalliseen versioon päin honkia ”How disgusting”. Fansubin versio ”I feel sick” sisältää ironista huumoria joka osuu nappiin. Laittamalla Asukan sanomaan ”I feel sick” Anno ilmoittaa yleisölleen että tässä on se haluamanne perinteinen kunnollinen loppu, alkakaa nyt tuntea katharsista. EOE:n loppu on tietysti niin epäkatharttinen ettei ole tosikaan, mutta siinä vitsi onkin. ”Kimochi warui” kuvaa yleisönsä tuntemukset tarkasti. Kukapa ei EOE:n nähtyään olisi hieman huonovointinen, ja kenties kaikkein huonovointisin on Anno itse, joka haluaa lopettaa tarinansa vihdoin viimein tähän. Minä olen aina pitänyt Asukan viimeisestä repliikistä. Se on melkein parasta mitä Evangelionissa on. Sen ansiosta saa paljon anteeksi.

(15) Dr. Nick huomauttaa tähän: “Uuden ihmisen luominen on Seelen päämäärä, ei Gendon. Gendo ei vähempää olisi voinut välittää koko ihmiskunnan pakkoevoluutiosta yms. - hän halusi vain vaimonsa takaisin (tai ehkä oikeammin päästä itse takaisin vaimonsa luokse), keinolla millä hyvänsä. Päämäärissä on siis aivan mahdottoman iso ero.”

(16) Dr. Nick: “Jokunen vuosi takaperin ilmestynyt PS2-peli Evangelion 2 paikkaa noita aukkoja. Pelistä löytyvät uuden tiedonjyväset ovat Hideaki Annon itsensä laatimia ja hyväksymiä eli näin ollen kanonista laajennusmateriaalia Eva-universumiin. Koska peliä ei ole käännetty englanniksi, länsimaiset fanit eivät ole näitä uusia paljastuksia vielä päässeet kunnolla ruotimaan; karkea synopsis on luettavissa sivulla Evangelion 2 kohdassa Evangelion 2 Hack Files)”

(17) Tämä on yksityiskohta, jonka olen nähnyt mainittavan vain yhden ainoan kerran, enkä enää edes muista missä: Väitteen mukaan Hideaki Annon vaimo ja lapsi kuolivat auto-onnettomuudessa 1991.